Ei ole vanhaksi tulemista

Tamperelainen 19.4.2013

Liikuntakyvytön sydänsairas, muistiongelmista kärsivä, ikääntynyt mielenterveyspotilas, yksinäinen korkeaan ikään ehtinyt, pitkälle edennyttä syöpää sairastava tai aistien heikkenemisen vuoksi toimintarajoitteinen vanhus. Heitä yhdistää päivittäisen avun ja hoivan tarve. Heidän selviytymisensä kotona tai tuetussa asumisessa on tuon päivittäisen tai muuten säännöllisen avun varassa.

Apu on paitsi lääketieteellistä hoitoa, ennen kaikkea kotiin tarjottavaa konkreettista auttamista, huolenpitoa ja käytettävissä oloa.

Julkisessa keskustelussa puhutaan kestävyysvajeesta ja niukkenevista resursseista silloin, kun halutaan perustella meneillään olevaa auttamistyön kurjistamista. Suomessa ei ole koskaan aiemmin ollut niin paljon varallisuutta kuin nyt, eikä koskaan niin paljon vanhuksia kuin nyt.

Vanhusten auttamistyön kehittäminen ei ole budjettikehyksiin, vaan tahtoon, arvoihin ja asenteisiin liittyvä asia. Nykybudjeteilla saadaan enemmän hyvää auttamista, kun annetaan työn tekijöiden eli suoraa asiakastyötä tekevien itse kehittää hoito yksilölliseksi, sujuvaksi ja asiakasystävälliseksi.

Luovuus on ilmainen voimavara ja se odottaa vain käyttöönottoaan. Hyvä hoiva ei voi perustua konsernihallintoon, jäykkään johtamisjärjestelmään, organisaatiorajapintoihin, ilmassa leijuviin strategioihin tai tilaaja-tuottaja-monopolipeleihin.

x x

Tampereella on kehitettävä vanhusten laitoshoidon lisäksi voimakkaasti myös kotihoitoa. Kehittämisen alku olkoon ajattelutavan ja asenteiden muutos asiakas- ja tekijälähtöiseksi historiallisen organisaatiolähtöisen suhtautumisen sijasta.

Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki palvelut tulee rakentaa ensisijaisesti asiakkaan tarpeista lähtien käyttäen asiantuntijavoimina tätä työtä päivittäin tekeviä ammattilaisia ja autettavien omaisia.

Lopputulos on hallintoa pyörittävien virkamiesten ja -naisten sekä käytettäviä voimavaroja ohjaavien luottamushenkilöiden hyväksyttävä parhaiten toimivana.

x x

Yksi tärkeä mahdollisuus kehittää vanhusten auttamisjärjestelmä Tampereella nykyaikaiseksi on yliopiston ja kaupungin yhteishankkeena lähivuosina valmistuva Kaupin opetusterveyskeskus. Sinne koottakoon yhteen myös vanhuslääketieteen ja vanhenemisen asiantuntijat, palvelujen tekijät, asiakkaat ja omaiset.

Tampereen kaupungin tulevien päättäjien on seurattava tämän kehittämisen tietä ja uudistettava rohkeasti vanhusten auttamisjärjestelmä, jos ei muuten niin puhtaasti itsekkäistä syistä.

Varaa paikkasi ajoissa, vanhuus on nimittäin jo tulossa!

Ulla Kampman, SDP

Viisas terveydenhoitojärjestelmä

Aamulehti 4.10.2012

Suomi ei koskaan ole ollut niin rikas kuin nyt, eikä lääkäreitä ja hoitajia ole koskaan ollut yhtä paljon kuin nyt. Silti terveydenhuollossamme on vielä paljon kehitettävää.

Nykyinen järjestelmä on hajanainen, byrokraattinen ja epäystävällinen ja vieras asiakkaan kannalta. Siksi järjestelmään tarvittaisiin sellainen muutossuunta, jonka tuloksena on viisas terveydenhoitojärjestelmä.

x x

Viisas terveydenhuoltojärjestelmä perustuu hallinnollisesti alueellisiin kokonaisuuksin sekä perus- että erikoissairaanhoidossa tarjoten kaikki palvelut alueensa asukkaille samanarvoisesti kuntarajoihin tuijottamatta yhden kyltin alta.

Viisas terveydenhoitojärjestelmä on hallinnoltaan kevyt. Kaikesta toimintaan liittyvästä suunnittelusta ja ohjauksesta sekä työolojen järjestelyistä vastaa suoraa potilastyötä tekevä henkilöstö. Viisaassa terveydenhoitojärjestelmässä ei tarvita konsernihallintoa tai tilaajapäälliköitä.

Viisas terveydenhoitojärjestelmä ei lihota veroparatiisien sijoitusyhtiöitä. Suoraa potilastyötä tekevä henkilöstö suunnittelee itse työnsä ja viihtyy siksi hyvin julkisen järjestelmän työsuhteessa. Viisas terveydenhoitojärjestelmä ei kärsi lääkäri- eikä hoitajapulasta, vaan sinne pääsystä töihin kilpaillaan. Viisaan terveydenhuoltojärjestelmän ei tarvitse palkata valelääkäreitä eikä -hoitajia.

x x

Viisaassa terveydenhoitojärjestelmässä työtään ja ammattitaitoaan arvostava henkilöstö alkaa taas ajatella omilla aivoillaan ja voi luopua virkamiesasenteesta ilman työssä uupumisen pelkoa. Näin he motivoituvat paremmin sairaiden potilaiden hoitamiseen järkevällä ja tehokkaalla tavalla ja jaksavat huomioida paremmin myös sairaiden omaiset.

Viisas terveydenhoitojärjestelmä ymmärtää, että erityisesti ikääntyvien hoidossa omaiset ovat korvaamaton voimavara.

Viisaassa terveydenhoitojärjestelmässä taloudellinen vastuu kannetaan pitkäjänteisesti ja päätökset tehdään demokraattisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että yksikkökohtaiset budjetit päätetään luottamushenkilöiden muodostamassa hallituksessa aina kahdeksi toimintavuodeksi kerrallaan. Näin toimintayksiköt saavat työrauhan ja kvartaalitaloutta muistuttavista äkillisistä yksiköiden sulkemisista ja toiminnan supistamisista ja toisaalta kalliista jononpurkuautomaateista päästään eroon.

Viisaan terveydenhoitojärjestelmän toiminta on ennustettavaa sekä taloudellisesti että toiminnallisesti. Se muodostaa kiinteän kokonaisuuden, jonka tehtävät ja toimintayksiköt on helppo hahmottaa. Myös asiakkaat löytävät tiensä viisaassa terveydenhoitojärjestelmässä oikeaan paikkaan vaivatta.