Valtuustopuhe 24.10.2016
Ratikan rakentamisen hinnannousu oli todella ikävä yllätys myös minulle, joka olen tukenut ratikan rakentamista euroja tuijottaen. Kuitenkin olen tullut vakuuttuneeksi hankkeen kannattavuudesta omien käyttökokemusteni perusteella.
Olen sattumalta vieraillut kahdessa ratikkakaupungissa tämän kesän aikana.
Tampereen kokoisessa Åårhusissa, jossa ratikkaa parhaillaan rakennetaan hallitusti, muuta liikennettä kunnioittaen ts. en nähnyt liikennekatastrofeja sekä Tamperetta isommassa kaupungissa Portossa, jossa minulle lopullisesti selvisi tämän liikennemuodon hyvät puolet: esteettömyys, aikatauluvarmuus, nopeus ja turvallisuus.
Haluan uskoa hankkeen kannattavuuteen myös taloudellisessa mielessä tamperelaisena, yliopistolaisena ja joukkoliikenteen ja pyöräilyn kannattajana.