
Olen alun perin kotoisin työläisperheestä Oulusta, missä äitini asuu edelleen. Löysin jo hyvin nuorena lääkäriopiskelija Ollin, ja yhdessä hänen kanssaan rakastuimme ensin toisiimme ja sitten Tampereeseen. Moni ajattelee, että meri on ihana, mutta sitä se onkin pienen hetken kesällä. Ihastuimme heti Tampereen suuriin järviin ja suojaisaan ilmanalaan – täällähän puutkin olivat suurempia kuin mihin olimme tottuneet.
Asumme omakotitalossa Tampereen Hallilassa. Meillä on kolme aikuista lasta. Arkeamme jakaa kultainennoutaja Elsa, joka päätti itse muuttaa meille asumaan, kun toisen poikamme perheeseen tuli vauva. Meillä on nyt kaksi lastenlasta, ja perheeseemme kuuluu myös gambialainen vävy.
Tasa-arvo on minulle henkilökohtaisesti todella tärkeä arvo. Oli sitten kyse sukupuolesta, uskonnosta tai ihonväristä, työelämästä, varakkuudesta tai koulutuksesta.
Rakastan kulttuuria ja erityisesti teatteria. Minusta piti tulla näyttelijä, mutta nuoruudessani teatterikorkeakoulu ja Helsinki tuntuivat tavoittamattoman kaukaisilta.
Olen Tampereen kaupunginvaltuustossa kolmatta kautta vuodesta 2021 alkaen, aiemmin 2013–2017 sekä varavaltuutettu 2017–2021.
Olen lahjoittajana tukenut yli 10 vuotta seuraavia avustusjärjestöjä:
– Unicef
– Amnesty International
– Greenpeace
Kummilapseni Rema on saanut minulta tukea useita vuosia World Visionin kautta.