Aamulehti lähetetty 30.8.2019, julkaistu
Tampereen kaupungin konsernijaosto päätti äänin 4-5 laittaa Pirten (Tullinkulman työterveys Oy) myyntiin. Hämmästyttävää oli, että virkavastuulla olevien valmistelijoiden perusteluteksti ei monilta osin perustunut faktoihin, joiden perusteella poliittiset päättäjät tekivät päätöksensä.
Myyntiesitys keskittyy myymisestä saatuun rahalliseen hyötyyn ottamatta huomioon siihen liittyviä taloudellisia menetyksiä, kuten esimerkiksi Pirten merkittäviä ostoja Fimlabilta ja kuvantamiskeskukselta. Yksityiset työterveysyhtiöt rahastavat luonnollisesti yksityisillä laboratoriopalveluillaan ja kuvantamisellaan.
Pirtellä on asiakkaana lähes 2000 pääasiassa tamperelaista yritystä, joilla on yhteensä vajaa 20 000 työntekijää. On itsestään selvää, että viimeistään seuraavan sopimuskauden alkaessa näiden yritysten työterveyshuollon kustannukset tulevat nousemaan.
Pirte tarjoaa myös lakisääteisiä työterveyspalveluita erityisesti pienille yrityksille ja yrittäjille, joille muut toimijat eivät niitä tarjoa tai heiltä edellytetään kalliita pakettisopimuksia. Päättäjien tulisi kantaa vastuuta myös heistä. Pirte vaikuttaa alueen työterveyden hintatasoon tasapainottavasti. Tampereen työterveyspalveluiden hintataso on edullinen suhteessa muuhun Suomeen.
x x
Kuinka käy yliopistoyhteistyön? Pirtellä on lupa toimia erikoislääkäreitä kouluttavana yksikkönä yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa. Tämä koulutustoiminta on taannut yritykselle hyvän ja laadukkaan lääkäriresurssin. On selvää, ettei yksityisellä toimijalla ole intressiä käyttää tulojaan heille tuottamattomaan toimintaan.
Työterveyshuollon ydintä ovat työperäisten terveysongelmien ennaltaehkäisy ja työkyvyn ylläpito.
Seuraamme mielenkiinnolla, kuinka eri tahot päätöstentekovaiheessa ottavat huomioon kokonaisuutta laajemmin. Vastustamme tällaista lyhytnäköistä pyrkimystä paikata kaupungin taloutta.
On ilmeistä, että Pirten myynti lämmittää vain hetken kassaa, kuten tietotekniikkayhtiön kohdalla aikanaan kävi.
Ulla Kampman (sd) Pirten hallituksen jäsen
Ilpo Sirniö (sd) PSHP: hallituksen varapuheenjohtaja